Onnelliset ja hyvinvoivat työntekijät ovat yrityksille kultaakin kalliimpia – niin työn tehokkuuden kannalta kuin inhimillisestä näkökulmasta. Työhyvinvointiin panostamisen tulee olla tiivis osa jokapäiväistä työarkea, mutta myös rentouttavina ripauksina esimerkiksi tyky-päivän ohjelmassa. Kaikille mieluinen tyky-päivän ohjelma, varaamisen helppous ja järjestelyiden sujuvuus luovat erinomaiset lähtökohdat onnistuneen tyky-päivän järjestämiseen!
Miten järjestää onnistunut ja rentouttava tyky-päivä tai virkistyspäivä?
1. Pohdi, mikä palvelee työntekijöiden jaksamista ja yhteenkuuluvuuden tarvetta tällä hetkellä parhaiten? Kaipaako porukka yhteen hiileen puhaltamista vai totaalista irrottautumista työstressistä? Tuoko uusi aktiviteetti esille kaivattuja uusia puolia työntekijöistä vai kaivataanko juuri nyt jotain tuttua ja turvallista tekemistä?
2. Kuuntele työntekijöiden toiveita avoimella mielellä ja ehdota useampia vaihtoehtoja virkistyspäivän ohjelmaksi. Mikäli toiveet jakautuvat, ota ylijääneet ideat talteen seuraavaa virkistyspäivää varten. Kuulluksi tulemisen tarve on usein tärkeämpää kuin luulemmekaan.
3. Heittäkää aivot ja älypuhelimet narikkaan virkistyspäivän ajaksi! Tyky-päivä on työhyvinvoinnin kohentamista varten, ei työn kehittämistä varten. Ohjatkaa tekemistä ja keskustelua uusille urille pois työhön liittyvistä teemoista. Hyvät ennakkojärjestelyt ja sujuva palvelu tyhy-toimijan kanssa auttavat myös vastuuhenkilöitä irrottautumaan liiallisesta huolehtimisesta ja koko porukka voi virkistäytyä yhdessä!
Miksi valita jooga tai rentoutushetki virkistyspäivän aktiviteetiksi Jyväskylässä?
Vuosien kokemuksemme mukaan (ja lukuisten tutkimustenkin mukaan) yksi suurimmista haasteista työpaikoilla on heikko palautuminen. Esimerkiksi Firstbeatin mukaan ⅔ työikäisistä suomalaisista ei palaudu riittävästi. Rentouttava ohjelma työhyvinvointipäivään tulee siis suurimmalle osalle tarpeeseen!
Laiven palauttava joogatunti tai rentoutushetki…
✔️ On helppoa varata ja osallistujille osallistua. Jyväskylän studiolle tullessa riittää kun osallistujat saapuvat vain paikalle sillä paikan päältä löytyvät kaikki tarvikkeet valmiina. Rentoutushetken ohjaaja luotsaa osallistujia alusta loppuun saakka, jolloin koko porukan on mahdollista päästää irti suorittamisesta.
✔️ Kannustaa pitämään huolta itsestä ja omasta palautumisesta sillä työnantajakin indikoi tyky-päivän ohjelmavalinnallaan arvostavan palautumisen tärkeyttä. Rentoutumisen kokemus herättää usein jälkikäteenkin vielä tärkeitä ja oivaltavia keskusteluita palautumisen tärkeydestä.
✔️ Hitsaa työporukkaa yhteen sillä yhdessä rauhoittuessa turvallisuuden tunne tulee esille kokemuksellisella tasolla. Yhdessä oleminen hiljaisuudessa luo mahdollisuuden yhteenkuuluvuuden tunteelle niin porukan hiljaisimmalle kuin äänekkäimmällekin.
✔️ Soveltuu aidosti jokaiselle – myös sille porukan kankeimmalle tai jännittäjälle, sillä olemme perehtyneet erityisen hyvin harjoitusten soveltamiseen erilaisille liikkujille ja persoonille. Mantraamiset ja muut vaikeat joogaliikkeet jätetään pois työhyvinvointihetkistämme, sillä haluamme jokaisen kokevan onnistumisen elämyksiä ja hyvää oloa omassa kehossaan!
Studio Laiven suosituimmat tyky-päivän aktiviteetit ovat olleet jo pitkään rentouttava joogatunti, äänimaljarentoutus ja helppo ilmajoogatunti. Sopisiko joku näistä teidän työyhteisöllenne?
LUE LISÄÄ JA KYSY TARJOUS TÄSTÄ!